TAHKON VESIREITIN LYHYT HISTORIA

Vesireitit ovat  Suomen historiassa aina olleet tärkeitä kulkureittejä. Niitä on kuljettu kesäisin veneillä ja talvisin jäitä pitkin suksin tai hevospelillä. Suomi on asutettu vesistöreittejä seuraillen.

Raja-aluetta

Tahkon vesireitin alue on historiallista rajaseutua - uskonnollista, kulttuurista ja valtiollista. Keskiajan alkupuolella itäiset ja läntiset heimot taistelivat alueella erämaiden omistuksesta. Seutu kuului Novgorodin hallintoalueeseen, joka edusti Bysantin vaikutuksen ulottumista näille Rooman kirkon pohjoisille alueille. Myöhemmin oli kyse Venäjän ja Ruotsin valtioiden ja samalla ortodoksisen ja protestanttisen uskonnon taistelusta.

Ruotsin ja Venäjän välisen Täyssinän rauhan (1595) rajamerkit ovat edelleen näkyvissä mm. Pisan luonnonsuojelualueella. Stolbovan rauhassa 1617 koko nykyisestä Tahkon vesireitin alueesta tuli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Elämä rauhoittui ja entisiin tilapäisiin erämajoihin siirtyi pysyvää asutusta. Metsissä oli riistaa, kaskimaat kasvoivat ruista ja järvi antoi kalaa. Veneillä soudettiin rahdit ja kirkkomatkat, jotka rukouspäivinä olivat pakolliset. Kerrotaan, että eräitä Vuotjärven isäntiä tuomittiin sakkoihin, kun he nälkävuonna heikkokuntoisina ja sairaina eivät jaksaneet soutaa 12 koskea Kuopioon kirkkoon.

Rautaa ja hiiltä

Pohjoissavolaiset järvet ja suot sisälsivät runsain määrin rautamalmia, jota talonpojat osasivat harkkohyteissään sulattaa tarvekalujensa raaka-aineeksi. Ruotsin kuningaskunta, johon Suomi tuolloin kuului, tarvitsi rautaa. Koska alueella oli koskivoimaa ja runsaasti metsiä hiilen polttamiseksi, perustettiin v. 1746 rautaruukki, Strömsdals bruk, sittemmin Juantehdas, jota varten padottiin vesireitin suurin koski. Sekä miiluhiili että järvi- ja suomalmi kuljetettiin tehtaalle vesitse.

Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta 1809. 1800-luvun loppupuoliskolla mm. rautaa voitiin viedä Venäjälle ilman tullia. Saimaan kanavan valmistuminen vuonna 1856 oli tärkeää Juantehtaan ja koko Pohjois-Savon viennille, sillä Venäjä tuntui vetävän loputtomiin. Hyvän menekin vuoksi Juankoskella investoitiin voimakkaasti: uusi masuuni, uudet hiiliuunit, konepaja joka valmisti maanviljelys-, saha-, mylly- ja meijerikoneita - ja jopa Kuopion vankilan kalterit. Tuotteet vietiin maailmalle Karjalankosken kautta. Siellä oli lastauspaikka ja matkustajalaituri Kuopion suuntaan.

Puuta

Juantehtaan nousukausi loppui, kun Venäjältä alettiin tuoda kankirautaa alle suomalaisten tuotantokustannusten. Samalla puutavaran kysyntä kasvoi. Savon vanhin masuuni puhalsi viimeisen kerran vuonna 1910, jolloin tehtaalla jo tehtiin puuhioketta  ja sinne oli rakennettu höyrysaha.  Savon laajat metsät saivat uutta arvoa, savotat käynnistyivät ja Syvärin vesistöstä tuli puunuittoalue. Puunuitto loppui ja rahtaus siirtyi maantiekuljetukseen 1950-luvulla.

Ensimmäinen kanava

Pian höyrykoneen keksimisen jälkeen tulivat höyrylaivat, jotka pystyivät kuljettamaan huomattavasti enemmän matkustajia kuin aikaisemmat isot kirkkoveneet ja monisoudut. Ongelmana oli, että Vuotjärven ja Akonveden välinen jokiosuus monine koskineen ja tehtaan patoineen katkaisi veneliikenteen Vuotjärveltä Kallavedelle ja Kuopioon, joka oli läänin hallinto- ja kauppakaupunki. Suomen senaatti suosi vesiväylien rakentamista ja tässä suosion imussa Lastukoski kanavoitiin 1904-1906. Koska Juankoskea ei yrityksistä huolimatta kanavoitu, pulma ratkaistiin kapearaiteisella rautatiellä, joka kuljetti laivojen matkustajat ja rahdin Karjalankosken ja Niskakosken välillä "laivasta laivaan".

Tahkon vesireitti

2000-luvun alkupuolella valmistuivat Karjalankosken ja Juankosken kanavat, jotka avasivat Syvärin vesiliikenteen Saimaan vesistöön ja sitä kautta Suomenlahdelle asti. Juankosken sulkukanava on rakennettu vanhan uittokanavan kohdalle. Karjalankosken sulkukanava ohittaa voimalaitoksen ja yhtyy  jokiuomaan. Vesitien nimeksi on vakiintunut Tahkon vesireitti.

Lähteet:

- Eino Kinnunen
- Masuuni Brunou -museo, Juankoski
- Jukka Smura
- Kauko Pirinen: Savon historia, järviliikennettä Pohjois-Savossa
- Tauno Ruotsalainen: Nilsiän seurakunnan historia